Home

Login


Designed by:
SiteGround web hosting Joomla Templates
Vuoden Sukukirja 2009 valittu

Vuoden Sukukirja on valittu 19. kerran Valtakunnallisilla Sukututkimuspäivillä Turussa 6.3.2010. 

Kilpailuun osallistuivat kaikki Suomen Sukututkimusseuran kirjastoon määräaikana lähetetyt teokset, joita oli kaikkiaan 74. Kilpailun tarkoituksena on nostaa sukukirjojen laatua ja tehdä niitä tunnetuksi suurelle yleisölle. Vuoden sukukirjaksi valitus teoksen lisäksi raati antoi kunniamaininnan kahdelle erityispiirteitä sisältäneelle teokselle.

Vuoden Sukukirja 2009 on Pirjo Terho, Paraisten Blomström-suku.

Raadin perustelut: Sukukirjassa selvitetään Paraisten pitäjänräätälinä 1700- ja 1800-lukujen vaihteessa toimineen Karl Henrikinpoika Blomströmin ja hänen puolisonsa Lovisa Ulrika Nordqvistin esi- ja jälkipolvia. Ammattitaitoisesti tehdyn sukukirjan aikaulottuvuus on pitkä, sillä ensimmäiset esipolvet on voitu ajoittaa 1500-luvulle. Esipolvet on selvitetty selkeästi ja sukukirja on rakenteeltaan ja luettavuudeltaan hyvä, sillä tekstin yhteyteen sijoitetut sukukaaviot ja -taulut sitovat suvun henkilöt tekstiin hyvin. Tekstien ja sukutaulujen osuus on tasapainoinen. Kirjassa on käytetty runsaasti mm. tuomiokirjalähteitä, joiden avulla suvun jäsenten elämänvaiheista on saatu esille mielenkiintoisia vaiheita. Lähteitä on käytetty laajasti ja ne on dokumentoitu hyvin. Hakemistot ovat hyvät ja riittävät. Kirjaa täydentää monipuolinen kartta-aineisto ja kuvitus. 

Raati jakoi lisäksi kaksi kunniamainintaa:

Anita Valtonen, Torp och torpare i Karsby med omnejd.

Raadin perustelut: Kirjassa käsitellään tenholalaisen Karsbyn kartanon torppia ja torpparisukuja 1700-luvulta alkaen. Kirja ei ole perinteinen sukukirja. Siinä kuvataan torpparisukujen lisäksi laajasti kartanon, sen torppien ja kylän elämäntapoja, kansanperinnettä ja nimistöä. Torpparisukuja koskevien sukutaulujen ohella historian ja kansanperinteen osuudet on tehty esimerkillisellä tarkkuudella ja taidolla. Laaja lähteiden käyttö ja niiden merkitseminen on tehty huolellisesti. Kirjassa on käytetty paljon kuvia ja karttoja, jotka täydentävät ja elävöittävät sisältöä. Myös kirjan taitto on lukijaystävällinen. 

Raimo Paakkunainen, Rauni Paakkunainen, Pekka Paakkunainen: Paakkunalan perilliset. Paakkunaisten vaiheita 1500-luvulta nykyaikaan.

Raadin perustelut: Paakkunalan perilliset on perinteinen sukukirja. Kirjassa on selvitetty yksittäisten henkilöiden kytkentöjä sukuun ja kuvattu suvun vaiheita historiallista taustaa vasten. Sukutauluja on elävöitetty tekstiosuuksilla. Sukukirja on paisunut varsin laajaksi, ja sen käyttöä haittaa sen suuri koko. Erityismaininnan ansaitsee sukukirjan liitteenä olevat sukukaaviot, joihin voi tarvittaessa tehdä myös omia merkintöjä. 

Vuoden sukukirja 2009 -kilpailun raatiin kuuluivat fil. tri Jukka Partanen (puheenjohtaja), Teuvo Ikonen ja fil. maist. Marketta Kännö. 
Last Updated ( Monday, 08 March 2010 11:11 )
 
Turun Sukututkimuspäivien seminaari ja luennot
 
Sukututkimuspäivien luennot Arkenissa (Tehtaankatu 2)
Teema: Kaupungin tutkiminen suku- ja henkilöhistorian näkökulmasta

Lauantai 6.3.2010, luentosali Arken Armfelt
10.00–10.50 Sukututkimuspäivien avajaiset
11.00–11.45 FT, pääjohtaja (Museovirasto) Juhani Kostet, Kaupungin hallinto
11.45–12.45 Lounastauko
12.45–13.30 FT, pääjohtaja (Museovirasto) Juhani Kostet, Maistraattien ja oikeuksien pöytäkirjat lähdeaineistona
13.30–14.15 FM, tutkija (Turun yliopisto) Veli Pekka Toropainen, Turun ulkomaalaistaustaiset porvarit 1600-luvulla
14.15–14.45 Kahvitauko
14.45–15.30 FM, tutkija (Turun maakunta-arkisto) Päivi Niemelä, Kauppalaivaston merimiehiä koskevat lähteet
15.30–16.15 FM Sami Männistö, Turun tuomiokirkon haudat

Sunnuntai 7.3.2010, luentosali Arken Armfelt
10.00–10.45 FM, ylitarkastaja (Turun maakunta-arkisto) Veli-Matti Pussinen, Lääninhallitusten keskeisten aineistojen käyttö
10.45–11.30 FM, tutkija (Turun yliopisto) Ulla Ijäs, Marie Hackman ja mitä kauppahuoneen tilikirjat paljastavat sukututkijalle
11.30–12.30 Lounastauko
12.30–13.15 Professori (Turun yliopisto) Kirsi Vainio-Korhonen, Ammattikuntalaitos
13.15–14.00 Professori (Turun yliopisto) Kirsi Vainio-Korhonen, Ammattikuntien arkistot henkilöhistorian lähteinä
14.00–14.30 Kahvitauko
14.30–15.15 FM Ari Höyssä, Varhaisista esikaupungeista. Esimerkkinä Turun Raunistula
15.15–16.00 FM, tutkija (Turun yliopisto) Veli-Pekka Toropainen, Turkulaisia pyöveleitä
16.00–16.15 Sukututkimuspäivien päättäminen
 
 
Sukututkimuspäivien seminaari
”Valtaporvareista kehruumestarittariin. Kaupunkitutkimuksen erityiskysymyksiä”

Seminaarissa tarkastellaan kaupunkeihin liittyvää arkistoaineistoa ja sen hyödyntämistä historiantutkimuksessa. Seminaarissa pureudutaan eri väestöryhmien ja eri aikakausien lähteiden erityiskysymyksiin. Erityisen kiinnostuksen kohteena ovat mm. kaupunkiväestön varallisuus, naiset kauppahuoneiden johdossa, naiset käsityöyrittäjinä, kauppiaiden verkostot ja palvelusväen asema.

Perjantai 5.3.2010, Turun maakunta-arkiston luentosali
9.30–10.15 Seminaarin avaus, dosentti Anu Lahtinen
9.15–9.30 FT, tutkija (Turun yliopisto) Suvianna Seppälä: Kaupunkeja koskevat erityisesti taloushistoriaan liittyvät lähteet 1500-luvulla
10.15–11.00 FM, tutkija (Turun yliopisto) Veli-Pekka Toropainen: Naiset turkulaisten kauppahuoneiden johdossa 1600-luvulla 
11.00–12.00 Lounastauko
12.00–12.45 Professori (Turun yliopisto) Kirsi Vainio-Korhonen: Naiset käsityöyrittäjinä
12.45–13.30 FM, tutkija (Tampereen yliopisto) Mari Välimäki: Rikotut avioliittolupaukset. Ylioppilaiden ja kaupunkilaisten väliset suhteet
13.30–14.00 Kahvitauko
14.00–14.45 FM, tutkija (Turun yliopisto) Jarkko Keskinen: Kauppiasperheiden sosiaaliset verkostot 1800-luvulla
14.45–15.30 Dosentti (Helsingin yliopisto) Marjatta Rahikainen: Kaupunkilaiskotien piiat ja kotiapulaiset
 
Last Updated ( Saturday, 06 March 2010 11:16 )
 
Turun Sukututkimuspäivien oheisohjelmaa

Esitelmät ja kokoukset

Lauantai 6.3.2010, luentosali Arken Helikon
11.00–12.30 HuK Elisabeth Uschnov, Kuinka aloitan sukututkimuksen?
12.30–13.30 FM, enhetschef (Åbo Akademi) Catharina af Hällström, Åbo Akademis bildsamling
13.30–14.30 Per Norberg (Genline AB), Genline – hitta dina svenska rötter!

Lauantai 6.3.2010, luentosali Arken Parnassos
11.00–13.00 Sukututkimuslehtien toimittajien kokous

Sunnuntai 7.3.2010, luentosali Arken Helikon
11.00–12.00 FK, amanuens (Åbo stad) Tom C. Bergroth, Finska städers sigillbilder och stadsvapen i Finland genom tiderna
13.30–14.30 Per Norberg (Genline AB), Genline – hitta dina svenska rötter!

Sunnuntai 7.3.2010, luentosali Arken Parnassos
11.00–12.30 Sukututkimuksen opettajien neuvottelukunnan kokous
 
 
Tutustumiskäynnit

Turun maakunta-arkiston tutustumiskierros on la 6.3.2010 klo 16.00–17.00. Kierroksella pääsee näkemään myös arkisto-makasiineja. Ennakkoilmoittautuminen 2.3.2010 mennessä, puh. 010 387 7901 tai sihteeri*genealogia.fi.

Tutustuminen Turun tuomiokirkkoon la 6.3.2010 klo 16.35–17.45. Halukkaille järjestetään sitä ennen lyhyt opastettu kävely Piispankatua Tuomiokirkolle. Lähtö Arkenin pääovelta klo 16.20. Tuomiokirkon jälkeen opastus jatkuu vielä Suurtorin ja Vähätorin kautta Kauppatorille.
 
 
Sukututkimuspäivien juhlaillallinen

Sukututkimuspäivien ohjelmallinen juhlaillallinen tarjoillaan lauantaina 6.3.2010 Sokos Hotel Hamburger Börsin jugendravintola Ylä-Börsissä klo 20.00. Illalliskortin hinta 50 €. Ennakkotilaus 2.3.2010 mennessä, puh. 010 387 7901 tai sihteeri*genealogia.fi.


Hotellimajoitus

Sukututkimuspäivien osanottajat voivat yöpyä edulliseen hintaan perinteikkäässä Sokos Hotel Hamburger Börsissä, joka sijaitsee Turun sydämessä Kauppatorin laidalla (Kauppiaskatu 6).

Yhden hengen huone: 65 €/vrk 
Kahden hengen huoneessa: 36 €/henkilö/vrk

Huonevaraukset: Suomen Sukututkimusseura, puh. 010 387 7901 tai sihteeri*genealogia.fi.
Last Updated ( Tuesday, 02 March 2010 15:41 )
 
Kirkonkirjojen digitointia pohtiva sukututkimusjärjestöjen yhteistyöryhmä perustettu
 
Tiedote 22.2.2010
 
Suomen Sukututkimusseura ja Suomen Sukuhistoriallinen Yhdistys ry ovat perustaneet yhteistyöryhmän, jonka tarkoituksena on muodostaa sukututkijakentän näkemyksiä suhteessa arkistolaitoksen sekä luterilaisen kirkkohallituksen ja ortodoksisen kirkollishallituksen tekemään kirkonkirjojen digitointiin.
Last Updated ( Monday, 01 March 2010 09:42 )
Read more...
 
Kirkonkirja-aineistojen digitointihanke alkoi Kansallisarkistossa
 
Kansallisarkisto tiedottaa:

(4.2.2010) Kansallisarkisto ja Suomen Sukututkimusseura käynnistivät tammikuussa 2010 yhteistyöhankkeen, jonka tarkoituksena on digitoida seurakuntien kirkonkirja-aineistoista kuvatut niin sanotut mormonifilmit. Kokonaisuudessaan digitoitava aineisto sisältää noin 5,5 miljoonaa kuvatiedostoa.
Last Updated ( Monday, 01 March 2010 09:43 )
Read more...
 
More Articles...
<< Start < Prev 1 2 3 4 Next > End >>

Page 1 of 4
Banner
Banner
Banner
Banner
Banner